LIITY MUKAAN

Kalevan Suuntatytöt tarjoaa viikottaista toimintaa erityisesti 7−22-vuotiaille lapsille ja nuorille. Aikuiset toimivat lippukunnassa pääsääntöisesti nuorempien toiminnan mahdollistajina ja tukijoina. Kalevassa järjestetään lisäksi perhepartiotoimintaa alle kouluikäisille partiolaisille huoltajineen sekä aikuisille suunnattuja aikuispartiotapaamisia. 

Viikoittainen toimintamme käynnistyy elokuussa ja jatkuu toukokuun loppuun. Ryhmien kokoontumisajat sovitaan aina toimintakauden alussa, minkä jälkeen ne löytyvät täältä. Soveltuvan ikäkausiryhmän kokoukseen voi tulla rohkeasti kokeilemaan myös kesken toimintakauden! 

Toimintaamme voi ilmoittautua alta löytyvän linkin kautta.  Olemme yhteydessä mahdollisimman pian hakemuksen saapumisen jälkeen ja varmistamme, että partioharrastus lähtee sujuvasti käyntiin. 

Jäsenhakemuksen lähettämisen yhteydessä annetut tiedot tallennetaan Suomen Partiolaiset ry:n Kuksa-jäsenrekisteriin, josta jäsenen ja hänen huoltajansa yhteystiedot ovat ensisijaisesti lippukunnan johtajiston käytettävissä pestin vaatimassa laajuudessa. Lippukunnassa noudatetaan GDPR-tietosuojaperiaatteita.

Teknistä tukea ja lisätietoja ilmoittautumiseen tai jäsenyyteen liittyvissä asioissa tarjoaa jäsenrekisterinhoitajamme Ida-Maija Ripatti (ida.ripatti @ gmail.com). Tulevasta partiotoiminnasta tiedottaa oma ryhmänjohtaja.

MITÄ PARTIO MAKSAA?

Partio on harrastuksena varsin edullinen, sillä pakollisena maksuna on ainoastaan vuosittainen Suomen Partiolaiset ry:n jäsenmaksu, jonka suuruus on n. 65€. Tämän lisäksi jokaiseen tapahtumaan on erisuuruisia osallistumismaksuja. Osallistumismaksu kisoihin on keskimäärin n. 7€, päivätapahtumaan n. 10€ ja viikonlopun mittaiselle retkelle n. 20-40€. Suurleirille osallistuminen maksaa erilaisista tuista riippuen noin 100–250€.

Partion harrastaminen ei vaadi erityisiä retkivarusteita, mutta toimivat varusteet takaavat mukavan retkeilykokemuksen maasto-olosuhteissa. Retkiä varten jokaisella partiolaisella tulisi kuitenkin olla käytössään ainakin rinkka, makuupussi, makuualusta, puukko ja kompassi. Varusteita voi tarvittaessa kysyä lainaan.

Partioharrastukseen liittyy myös vahvasti erilaista symboliikkaa, johon kuuluu erityisesti jokaisen oma partioasu (partiohuivi ja partiopusero/-paita merkkeineen). Partiopaitaan ommellaan partiopolun varrella karttuvia tapahtuma-, suoritus- ja ikäkausimerkkejä. Partiohuivi ostetaan suoraan lippukunnasta, muut partiotuotteet voi hankkia Scandinavian Outdoorin kautta.

JÄSENMAKSU

Kalevan Suuntatytöt ry:llä ei ole omaa jäsenmaksua, mutta lippukunta velvoittaa jäsenensä maksamaan Suomen Partiolaiset ry:n (SP) jäsenmaksun. Jäsenlaskutuksessa käytetään SP:n jäsenlajeja: 1-jäseniä ovat perheen ensimmäinen partiolainen ja kaikki yli 17-vuotiaat partiolaiset, 2-jäseniä ovat perheen muut alle 17-vuotiaat partiolaiset, 3-jäseniä ovat 4−6 vuotiaat perhepartiolaiset. 0–3-vuotiaat perhepartiolaiset eivät ole virallisia jäseniä.

Jäsenmaksun suuruus vaihtelee hieman vuosittain: 1-jäsenen jäsenmaksu vuodelle 2023 oli 64,50€, 2-jäsenen 52,50€ ja 3-jäsenen 12,25€. 

Jäsenmaksulaskutus tapahtuu SP:n toimesta Kuksa-jäsenrekisterin kautta. Seuraavan vuoden osalta laskutus käynnistyy aina syys-marraskuussa. Esimerkiksi syksyllä 2023 maksetaan vuoden 2024 jäsenmaksu. Alkavan vuoden jäsenmaksun tulee olla maksettuna vuodenvaihteeseen mennessä tai lippukunta voi arvioida henkilön jäsenyyden uudelleen. Ensimmäisen jäsenmaksulaskutuksen jälkeen liittyneet uudet jäsenet saavat jäsenmaksulaskunsa noin viikon kuluessa jäsenhakemuksensa käsittelystä.

JÄSENEDUT

Suomen Partiolaisten jäsenyys tarjoaa viikottaiseen toimintaan, leirille, retkille, kilpailuihin ja tapahtumiin osallistumisen lisäksi toissijaisen partiovakuutuksen LähiTapiolasta, 10 %:n alennuksen partiokauppojen tuotteista (ei partiotuotteista) sekä Suomen Hostellijärjestön jäsenedut. Edut saa partion jäsenkorttia näyttämällä.

Suomen Partiolaisten jäsenedut