KUKSA
Kuksa on Suomen Partiolaisten jäsenrekisteri, jota suomalaiset lippukunnat käyttävät jäsentensä tietojen tallentamiseen. Kuksa toimii myös alustana tapahtumailmoittautumiselle ja laskutukselle. Vähitellen Kuksaan tallentuu tietoja muun muassa jäsenen suorituksista, partiopesteistä sekä osallistumisista tapahtumiin tai koulutuksiin.
Vuosien kuluessa tiedoista muodostuu eräänlainen PartioCV, jota voi hyödyntää esimerkiksi opiskelu- tai työpaikan haussa osoituksena aktiivisesta harrastamisesta ja sen myötä opituista taidoista.
Kuksassa jokaisella alaikäisellä partiolaisella tulee olla merkittynä huoltajan tiedot. Huoltajan tietojen tallentaminen helpottaa yhteydenpitoa lippukunnan ja kodin välillä. Huoltaja rekisteröityy Kuksan käyttäjäksi jäsenen tapaan ja voi siten tarkastella huollettavansa tietoja sekä ilmoittaa hänet tapahtumiin. Lippukunnan käytäntöjen mukaan huoltaja ilmoittaa omilla tunnuksillaan alle 15-vuotiaan partiotapahtumiin. Lisäksi pitkille leireille vaaditaan huoltajan tekemä ilmoittautuminen kaikilta alle 18-vuotiailta. Huoltajan tekemä ilmoittautuminen takaa, että ilmoittautuneella on huoltajan lupa osallistua tapahtumaan.
Kuksaan tallennetut tiedot ovat ensisijaisesti lippukunnan johtajiston käytettävissä. Partiopestissä toimivat johtajat saavat oikeuksia tarkastella tai muokata jäsenten tietoja sen mukaan, mikä on tarpeellista pestissä toimimisen kannalta. Myös Hämeen Partiopiirin ja Suomen Partiolaisten edustajat pystyvät tarkastelemaan tietoja omien tarpeidensa mukaan. Partiorekisterin tietoja käytetään ainoastaan partiotoiminnan tukena.
Suomen Partiolaisissa ja Kalevan Suuntatytöissä noudatetaan GDPR-tietosuojaperiaatteita. Jäsenten ja huoltajien henkilötietojen käsittely partiossa on eritelty Suomen Partiolaisten laatimassa informointiasiakirjassa. Lippukunta laatii erillisen informointiasiakirjan tarvittaessa poikkeustapauksissa.
PARTION ASIOINTIPALVELU
Päivittäiset jäsenasiat voi hoitaa Partion asiointipalvelussa. Asiointipalveluun kirjaudutaan osoitteessa https:\\asiointi.partio.fi henkilökohtaisella PartioID:llä (katso alta).
Asiointipalvelussa voi
päivittää yhteystietoja
tehdä jäsenhakemuksia
nähdä laskut
tulostaa tai tallentaa jäsenkortin
ilmoittautua tapahtumiin
nähdä tärkeät yhteystiedot (esim. omat ryhmänjohtajat)
lukea ajankohtaisia viestejä
erota partiosta
Huoltajana voi lisäksi
tarkastella ja päivittää huollettaviesi tietoja
kutsua huollettavillesi uusia huoltajia
Kuvalliset ohjeet Partion asiointipalvelun käyttöön löytyvät täältä.
PARTIOID
PartioID-tunnuksia käytetään tunnistautumiseen kaikissa partion sähköisissä palveluissa. PartioID:n voi luoda itselleen jokainen partiolainen ja huoltaja, jolla on merkitty sähköpostiosoite Kuksaan. Tunnistautumiseen voi halutessaan käyttää omia Facebook- tai Google-tunnuksiaan.
PartioID:n REKISTERÖIMINEN
Siirry osoitteeseen https:\\asiointi.partio.fi. Klikkaa Rekisteröidy-painiketta.
Avautuvalle sivulle syötetään partiolaisen jäsennumero ja hänen oma sähköpostiosoitteensa. Huoltaja syöttää partiolaisen jäsennumeron sijaan sähköpostilla tulleen oman huoltajanumeronsa ja saman sähköpostiosoitteen, johon viesti on tullut. Mikäli jäsen-/huoltajanumero ei ole tiedossa, ota yhteys lippukunnan jäsenrekisterinhoitajaan. Klikkaa lopuksi ruksi kohtaan “Hyväksyn palvelun käyttöehdot…” ja klikkaa Jatka.
Seuraavalla sivulla valitse sinulle sopivin kirjautumistapa: omavalintainen PartioID-käyttäjätunnus tai olemassaolevat Facebook- tai Google-tunnukset. Klikkaa haluamaasi kirjautumistapaa.
PartioID: Valitse avautuvalla sivulla omavalintainen käyttäjätunnus (3-16 merkkiä: a-z, numerot ja väliviiva (-) sallittu) ja salasana (vähintään 8 merkkiä, joista yhden oltava iso kirjain, yhden pieni kirjain ja yhden numero). Kirjoita valitsemasi tunnukset muistiin. Klikkaa lopuksi Jatka.
Facebook-tunnukset: Kirjaudu avautuvaan ikkunaan sisään Facebook-tunnuksillasi tai mikäli olet jo kirjautuneena sisään, järjestelmä tunnistaa sinut: “PartioID saa käyttöösi seuraavat tiedot: julkisen profiilisi ja sähköpostiosoitteesi.” Klikkaa OK.
Google-tunnukset: Kirjaudu avautuvaan ikkunaan sisään Google-tunnuksillasi tai mikäli olet jo kirjautuneena sisään, järjestelmä tunnistaa sinut: “PartioID pyytää lupaa saada käyttöönsä seuraavat tiedot: kuka olet Googlessa ja sähköpostiosoitteesi.” Klikkaa Hyväksyn.
Kun rekisteröityminen on onnistunut, ruudulle ilmestyy teksti: “PartioID-tilisi luonti on valmis. Kiitos rekisteröitymisestäsi!” Klikkaa Jatka palveluun, jolloin siirryt suoraan Partion Asiointipalveluun.
UNOHDITKO TUNNUKSESI?
PartioID:n saa palautettua klikkaamalla kirjautumissivun linkkiä "Unohditko salasanasi tai käyttäjätunnuksesi?". Syötä avautuvalle sivulle palautettavan tilin jäsen-/huoltajanumero sekä Kuksaan kirjattu sähköpostiosoite ja klikkaa Lähetä. Saat pian sähköpostiisi lisäohjeita uusien tunnusten luomiseksi.
Mikäli yllä mainituista ohjeista ei löytynyt vastausta ongelmaasi, jäsenrekisterinhoitajamme Ida- Maija Ripatti (ida.ripatti @ gmail.com) auttaa mielellään kaikissa Kuksaan, Partion asiointipalveluun, PartioID:hen ja jäsenyyksiin liittyvissä asioissa.