HISTORIA
Kalevan seurakunta syntyy
Tampereen tuomiokirkkoseurakunta oli 1950-luvulle tultaessa kasvanut niin suureksi, että sen jakaminen pienempiin seurakuntiin tuli ajankohtaiseksi. Vuonna 1953 siitä erotettiin Härmälän, Pyynikin, Viinikan ja Kalevan seurakunnat. Kalevan seurakuntaan kuului jo sen perustamisvuonna 23 380 jäsentä, suuri osa heistä uusissa kerrostaloissa asuvien perheiden lapsia ja nuoria. Seurakunta kaipasi siten kipeästi nuorisotyötä.
Kalevan seurakuntatalo oli valmistunut jo vuonna 1952, ja se tarjosi runsaasti kokoontumistiloja. Samoihin aikoihin seurakuntiin saatiin palkattua myös nuorisotyöntekijät. Tyttötyöntekijäksi valittiin nuorisonohjaaja Eila Jussila, joka huomasi nuorisotyössä tarvittavan muutakin kuin kerhotyötä. Monessa perheessä vanhemmat olivat olleet partiossa, ja he halusivat saada myös lapsensa mukaan hyvään harrastukseen. Niin syntyi tarve lippukunnan perustamiseen.
Vartionjohtajien koulutus
Useiden pyyntöjen ja ehdotusten vaikutuksesta Jussila päätti perustaa partiotyttölippukunnan Kalevan seurakuntaan. Jos paikkakunnalla on mahdollisuudet partiotyölle, oli sitä hänen mielestään kaikin tavoin vahvistettava. Partiotyöhön päädyttiin varmaan myös siksi, ettei se vaatinut yhtä paljon aikuisjohtajia kuin tavallinen tyttökerhotyö.
Jussila oli nähnyt, kuinka monelta hyvältä kerhonjohtajalta oli sammunut innostus. Tie seurakuntaan ei katkeaisi, jos heille voitaisiin tarjota jotain sellaista, mitä he kaipasivat ja odottivat – partiota. Hän sai rohkaisuja muilta Tampereen lippukunnilta ja keskusteltuaan asiasta myös Partiotyttöjärjestön kanssa, hän sai innostusta uudelle työlleen. Hän tunsi myös itse kaipaavansa partiotyötä ja uskoi voivansa antaa usealle nuorelle seurakunnan piirissä jotain pysyvää.
Tulijoita olisi ollut heti aluksi paljon, mutta Jussila ymmärsi, että lippukunnalle oli laskettava vankka pohja, ettei työ lopahtaisi alkuinnostuksen jälkeen. Ensin oli koulutettava johtajia. Jussila kutsui kokoukseen kerhotyttöjään, jotka partiosta innostuneina ja johtajiksi sopivina halusivat siirtyä kerhosta partioon. Syksyllä vuonna 1952 muodostui näin yhdeksän tyttöä käsittävä Kauris-vartio. Vartionjohtajiksi tulivat Kirsti Edelmann ja Maritta Rantala, jotka olivat jo partioineet Näsin Tytöissä. Innostus raivata polkua uusille jäsenille sai heidät luopumaan lippukunnastaan.
Kauriiden päämäärä oli suorittaa talven kuluessa III-luokka, mutta ennen kaikkea kasvaa partiohengen mukaisiksi johtajiksi. Kerran viikossa kokoonnuttiin vartioiltaan ja tehtiin retkiä. Tyttöjen vanhemmille järjestettiin kaksi ohjelmallista iltaa, jossa heidät johdateltiin partion maailmaan ja ennen kaikkea tyttöjen harrastuksen pariin.
Seurakunnan suojissa toimiva vartio halusi kasvaa lippukunnaksi, joka tulisi toimimaan Sinisten Partiotyttöjen liitossa ja jonka pääajatuksena olisi kasvaa kiinni Jeesukseen, samalla kun se antaisi tytöille hyvän harrastuksen.
Lupauksenantotilaisuuteen Kalevan seurakuntatalon iltakirkkoon kokoonnuttiin uusissa partiopuvuissa 15.4.1953. Seurakuntien myöntämillä varoilla hankitut puvut lisäsivät yhteenkuuluvuuden tunnetta ja velvoittivat kantamaan pukua partiolaisena. Lupauksen otti vastaan nuorisonohjaaja Eila Jussila, joka totesi puheessaan, että tyttöjä odottaisi vaativa, mutta samalla paljon antava tie, joka oli kuljettava Jumalan taluttamana. Kirkkoherra Oskar Paarma puhui saarnassaan partiotyön merkityksestä. Tilaisuutta oli juhlistamassa jo hankittu Suomen lippu.
Kesällä vuonna 1953 pidettiin Eila Jussilan johtamana viikon kestävä vj-koulutusleiri Kangasalan Ilkossa. Kaikki yhdeksän vartionjohtajaa olivat mukana saamassa viimeiset ohjeet ennen tehtävään astumistaan.
Lippukunnan perustaminen
Syyskuussa 1953 koitti lippukunnan perustamisen hetki. Kalevan uudelle seurakuntatalolle oli kutsuttu lehti-ilmoituksella tyttöjä perustamaan partiotyttölippukuntaa. Kokoukseen riensi lähes sata tyttöä. Heistä yhdeksän oli jo koulutettu vartionjohtajaksi. Siksipä lippukunnasta tuli heti alkuvaiheessa yksi Tampereen suurimpia: seitsemän vartiota, kaksi tonttuparvea ja vanhempainneuvosto.
Lippukunnan nimeksi oli suunniteltu Tampereen Kalevan Tytöt. Se vaihdettiin, koska oli olemassa jo Helsingin Kalevan Tytöt ja Joensuussa toimi Kalevan Tytöt. Julistettiin nimikilpa, jonka voittajalle luvattiin kirjakaupan lahjakortti. Kilpailun voitti Kirsti Edelmannin Kari-veli ehdottaen lippukunnan nimeksi Kalevan Suuntatytöt, josta käytettiin aluksi lyhennettä Ka-Su-Ty.
Tyttölippukunnat kuuluivat tuolloin valitsemaansa valtakunnalliseen partioliittoon, joka oli puolestaan keskusjärjestön jäsen. Suomen Siniset Partiotytöt lähetti 6.12.1953 hyväksymiskirjeen, jossa sanottiin:
”SSP:n hallitus on hyväksynyt Kalevan Suuntatytöt työyhteyteensä. Tervetuloa yhteiseen partiosisaruspiiriimme. Jumalan siunausta alkaneelle partiotaipaleelle.”
Keskusjärjestö Suomen Partiotyttöjärjestö oli hyväksynyt Kasut jo muutamaa päivää aikaisemmin. Kirjeessä 4.12.1953 luki:
”SPTJ:n keskushallituksen työvaliokunta on kokouksessaan 2.12.1953 hyväksynyt SPTJ:n lippukuntakortistoon partiotyttölippukunnan Kalevan Suuntatytöt (SSP) lippukunnan johtajana Eila Jussila, Tampere, Hämeen piiristä.”
Vartiot ja tonttuparvet kokoontuivat kerran viikossa ja yhteisinä lippukunnan tilaisuuksina järjestettiin vartioiden välinen maastokilpailu Vehmaisissa syksyllä ja talvella joulujuhla, jossa tontutkin olivat mukana. Vanhemmat kutsuttiin lippukunnan yhteiseen nuotioiltaan, jossa partioaiheinen ohjelma elävöitti heille lippukunnan toimintaa.
Pessi ottaa ohjat
Lippukunnanjohtaja Eila Jussilan muutettua pois loppuvuonna 1953 jäi lpkj:n paikka joksikin aikaa avoimeksi. Tämän kuilun yli rakensivat lippukunnassa toimineet nuoret johtajat Kirsti Edelmann ja Maritta Rantala kantavan sillan odottamaan uutta johtajaa.
Kalevan seurakunnan tyttötyöntekijäksi tuli 17.2.1954 Anja ”Pessi” Pulakka. Hänestä tuli myös lippukunnanjohtaja – peräti 17 vuodeksi. Hänellä oli partiokokemusta Helsingin Hakatytöistä. Edelleen johtajia oli vain kolme, joista kukaan ei ollut suorittanut johtajatutkintoa. Kokonaisjäsenmäärä oli kasvanut jo 124:ksi.
KaSuista kehittyi nopeasti yksi Tampereen suurimmista lippukunnista. KaSut oli 60-luvun lopulla Suomen suurin tyttölippukunta 352 jäsenellä. Anja “Pessi” Pulakka oli Kasujen pitkäaikaisin lippukunnanjohtaja (1954-1970). Hänen kädenjälkensä näkyy Kalevan Suuntatytöissä vielä tänäkin päivänä.
LIPPUKUNNANJOHTAJAT
1953–1954 Eila Jussila
1954–1970 Anja "Pessi" Pulakka
1971 Riitta "Riitu" Hietula
1972 Raija "Raiku" Väänänen
1973 Riitta "Riitu" Hietula
1974 Raija "Raiku" Väänänen
1975–1984 Sirkka-Liisa "Tallu" Keskiväli
1985 Tuula Ahola
1986–1987 Anne Ala-Peijari
1988–1993 Anne Järvinen
1994–1995 Virpi "Iiri" Väyrynen-Lamminpää
1996 (kevät) Iina Ojala
1996–2000 Minna Hännikäinen
2000–2003 Sirpa Jern
2004–2009 Elisa Korkeamäki
2010–2017 Sirpa Jern
2018–2021 Iida Lyly
2022- Linnea Nevala
Lippukunnanjohtajia Kalevan Suuntatyttöjen 50-vuotisjuhlassa vuonna 2003.